Featured picture of post "Virtuaaliset turvallisuuskoulutukset yrityksissä"

Virtuaaliset turvallisuuskoulutukset yrityksissä

Matias

Pandemia-aika on tuonut mukanaan haasteita moniin yrityksiin, kun turvallisuuskoulutus ja uusien työntekijöiden perehdyttäminen paikan päällä on ollut vaikeaa. 360-mediaa hyödyntävät interaktiiviset turvallisuuskierrokset mahdollistavat vierailut yrityksen tiloissa ja tutustumisen turvallisuuskoulutuksen teemoihin oikeissa konteksteissa myös etätyöaikana. 

Virtuaaliset kierrokset

Virtuaaliset kierrokset valmentavat uusia työntekijöitä toimimaan fyysisissä tiloissa sitten, kun niihin palaaminen on taas mahdollista. Samalla virtuaaliset kierrokset toimivat erinomaisena kertauksena ja tilaisuutena päivittää taitojaan myös kokeneemmille tilojen käyttäjille. Toisaalta esimerkiksi kansainvälisissä projekteissa virtuaaliset kierrokset mahdollistavat myös kansainvälisten tiimien tai yritysten väliset vierailut silloinkin, kun matkustus ei onnistu. Jos tavoitteena on kehittää turvallisuuskoulutuksia esimerkiksi eri maiden yksiköissä, tiloja voidaan esitellä myös live-opastuksen avulla esimerkiksi Microsoft Teams -puhelun aikana. Muun muassa Samiedun virtuaalikierroksilla todettiin, että reaaliaikaisuus Teamsissa lisää kierrosten vuorovaikutuksellisuutta ja tukee yhteistä kehittämistä.

Ohjevideoita, kyselyitä ja 360-kuvia

Interaktiiviset perehdytysmateriaalit takaavat, että turvallisuusohjeet pysyvät mielessä pitkällä aikavälillä, kun esimerkiksi laboratoriotiloihin upotettuihin ohjevideoihin voi palata jälkikäteen. Kierroksilla voidaan hyödyntää myös esimerkiksi Google Forms -kyselyitä, joiden avulla koulutusmateriaalin järjestäjä voi varmistaa, että turvallisuusnäkökulmat opitaan ja ymmärretään oikein. Myös ehdolliset siirtymät, joissa käyttäjä vastaa esimerkiksi monivalintakysymykseen ennen siirtymistään seuraavaan osioon auttavat varmistamaan, että oleellisimmat tiedot ovat hallussa. 

ThingLinkillä immersiivisten kierrosten toteuttaminen sujuu vaivattomasti. 360-videoihin ja -kuviin voi helposti upottaa erilaisia tageja, kuten linkkejä lisämateriaaleihin, havainnollistavia kuvia, ohjevideoita, kyselyitä, demoja, kuvia, itse nauhoitettuja äänitteitä, joissa selostetaan esimerkiksi laboratoriotyön vaiheita ja muita ThingLinkillä toteutettuja sisältöjä kuten Canva-integraatiolla luotuja infograafeja.

Oletko kiinnostunut ThingLinkin suunnittelu- ja sisällöntuotantopalveluista? 

Tarvitsetko yhteistyökumppania interaktiivisten 360-ympäristöjen suunnitteluun, kuvaamiseen ja rakentamiseen? Kaipaatko tukea tukea koulun tai yrityksen tilojen esittelyssä, perehdytyksissä, koulutuksissa tai verkkokoulutusmateriaalien tuottamisessa? ThingLinkin suunnittelu- ja sisällöntuotantopalvelut räätälöidään tarpeidesi mukaan ja ne voivat sisältää esimerkiksi:

  • kierroksen tai esittelyn suunnittelu ja toteutus interaktiivisten sisältöjen suunnitteluun ja kuvaamiseen erikoistuneen ammattilaisen kanssa
  • kuvaukset ja editointi: normaalit kuvat, videot, 360-kuvat, 360-videot, drone-kuvat
  • verkkokurssin tai -valmennuksen suunnittelu, toteutus ja ThingLinkin käyttökoulutus yhteistyössä asiakkaan kanssa

Lue lisää ja ota yhteyttä:

Aleksi Komu
Sales & Partnerships Director 
aleksi@thinglink.com
+358 50 379 3818

Kysymyksiä?

Voit aina ottaa meihin suoraan yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää. Liity myös yhteisöihimme – erityisesti ThingLink Opetuksessa -ryhmään. Olemme todella ylpeitä ryhmistämme ja siitä, miten niissä otetaan vastaan uudet ideat ja jaetaan niitä. Ryhmät toivottavat sinut ilolla tervetulleeksi.

Facebook ThingLink Education | Finland | Italia | Espana | Israel | India 

X/Twitter ThingLink | ThingLink Education 

Älä epäröi ottaa yhteyttä meihin osoitteessa

 education@thinglink.com 

Kiitokset: Emmi Ollila

Other posts

Avatars of product experts

Meet ThingLink Experts

If you’d like to learn more about what ThingLink can offer to your company, you can schedule an online meeting with one of our product experts below.

Start now
Create unique experiences with ThingLink! It's easier than you think! Start now